keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Teemasta teemaan

Alkuvuosi on mennyt opiskellessa. Ensin S2-opintoja ja erityispedagogiikkaa, sitten vain ihan omia töitä. Tätä aikaa olen odottanut ja ymmärtänyt, että mikäli omaa opetustaan ihan oikeasti haluaa kehittää ja suunnitella, siihen tarvitaan hiljaisuutta ja aikaa. Olen aina ollut ihminen, joka tekee ensin ja miettii vasta jälkeenpäin. Niin nytkin. Oman työn opiskelu on ollut sitten sitä, että olen tarkastellut menneitä projekteja ja työtapoja, löytänyt niistä puutteita ja korjattavaa, miettinyt asiat uudelleen ja muokannut uuteen uskoon. Nyt tarvitaan taas käytännön kokeilujakso.

Minulla on ollut tänä vuonna onni opettaa keskenään hyvin erilaisia ryhmiä. Onni siksi, että vain sillä tavalla huomaan, mikä toimii ja mikä ei. Onni myös siksi, että olen saanut huomata, että omatahtinen ja eriytetty opetus todella onnistuu ihan kaikkien ryhmien kanssa - kunhan vain suunnittelee huolella. Ja että omatahtisuudessakaan ei ole kysymys siitä, että opettaja ei opeta. Sitä tarvitaan. Olen huomannut itselleni parhaaksi tavaksi rakentaa opetuksen seuraavalla tavalla:

  • Jokaisen luokka-asteen (7.-9.) vuosi on jaettu neljään teemajaksoon. (Esimerkki 9. luokan teemajaksosta)
  • Teemajaksoissa tehtävät on jaettu perustehtäviin, syventäviin tehtäviin ja edistyneisiin tehtäviin. Jokainen oppilas suorittaa vähintään perustehtävät. Perustehtävien suorittamisella oppilas tavoittelee korkeintaan arvosanaa 7. Yksilöllistettyjä oppisisältöjä tekeville on oma E-jakso, jossa sisältöjä on karsittu enemmän.
  • Teemajaksojen lisäksi oppilaat suorittavat itsenäiseen tahtiin koko yläkoulun ajan Kielenhuollon polkua, josta kiitos Piia Postille.
  • Yksilöllisen opetuksen pohjana itselläni toimii parhaiten oma sähköinen opetusmateriaali, jota kokoan Sä osaat! -opetusblogiin.
  • Tämänhetkisestä kolmesta viikkotunnista yksi on aina opettajajohtoinen ja kaksi yksilöllistä työskentelyä. Opettajajohtoisten tuntien aikana tutustutaan uusiin asiakokonaisuuksiin ja käydään läpi kunkin sisällön perusasiat.

Pikku hiljaa oppilaat ovat ymmärtäneet, mistä tässä kaikessa on kysymys. Että yläkoulussa opettaja ei seuraa jokaisen oppilaan jokaista liikettä, ja vastuu omista töistä ja niiden etenemisestä on oppilaalla itselllään. Myös pikku hiljaa minä olen oppinut, mistä on kysymys. Ensimmäiset teemajaksoni sisälsivät tehtäviä ja monisteita. Nopeasti etenevän oppilaan palkinto oli saada lisää tehtäviä. Aika nopeasti ymmärsin, ettei se toimi. Nyt pyrin rakentamaan teemajaksoihin enemmän valinnaisuutta ja toiminnallisuutta. Perustehtävillä hankitaan perustiedon aiheesta, seuraavilla tasoilla sovelletaan omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Se palkitsee.

Pakko myös kiitellä kollegoita: hienoja äidinkielen opetusblogeja alkaa ilmestyä yhdestä ja toisestakin suunnasta, välillä niistä löytää omia tehtäviään uudessa maisemassa, välillä voi lainata itselleen jotain. Muistakaahan kaikki merkita bloginne CC-lisenssillä, jos olette sitä mieltä, että sieltä kaveri voi käydä lainaamassa tehtäviä!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Mahdollisuuksien meressä

Matleena Laakson ja Auli Nikkasen Someaakkoset
-posteri julkaistiin ITK-konferenssissa 15.-17.4.2015.
Jälleen kerran palasin ITK-konferenssista pää täynnä uusia ideoita, mutta myös suuria kysymyksiä. Niin suuria, että niiden miettimisen aloittaminenkin tuntuu liian suurelta haasteelta. Kun aikaisempina vuosina kotiin tuomisina oli uusia, kiinnostavia sovelluksia ja omaan opetukseen hienosti sopivia ideoita ja toimintamalleja, ITK-kassissa painavat tänä vuonna näiden lisäksi myös isommat asiat:
  • Uusi opetussuunnitelma ja sen muokkaaminen omaan arkeen sopivaksi. 
  • Käänteisen opetuksen mahdollisuudet omassa työssä ja sen vaatima suuri taustatyö.
  • Toiminnallisen oppimisympäristön kehittäminen ja ilmiöpohjaisuuden korostaminen omassa opetuksessa.
  • Pelillisyyden lisääminen opetuksessa. 
Kun näiden tuomisten vastapainona on arki: ainainen kiire, parhaillaan meneillä olevat projektit sekä kiristyvä taloustilanne ja sen myötä ainakin meillä ensi vuodesta suuremmat ryhmäkoot - alkaa paketti tuntua liian suurelta.

Silti haluan yrittää. Haaveilen, että ensi vuonna saisimme ainakin yhden luokka-asteen kouluvuoden jaettua muutamaan suurempaan kokonaisuuteen, ilmiöihin, joiden kautta opetussuunnitelmaan kirjatut tavoitteet saataisiin opetettua. Haaveilen, että onnistuisin yhä paremmin tukemaan oppilaiden yksilöllistä oppimista ja valmistamaan materiaaleja, jotka tukisivat tähän. Haaveilen myös, että yksittäisten projektien sijaan saisin luotua isomman kokonaisuuden, jossa tehtävien sisältö olisi entistä tarkemmin mietitty ja selkeästi esitetty. Haaveilen, että minulla olisi aikaa luoda arviointiin enemmän läpinäkyvyyttä ja malleja, joiden avulla oppilaiden itsearviointi olisi helpompaa ja kannustaisi tekemään enemmän itse.

Pohdin myös paljon sitä, kuinka vapaat kädet opetussuunnitelman soveltamisessa voi ottaa. Voinko luottaa itseeni ja kokemukseeni siitä, että tiedän mitkä asiat voi opettaa milläkin tavalla? Voinko räjäyttää tähän asti oppikirjan mukaan edenneen marssijärjestyksen ja tehdä siitä enemmän omani? Entä kuinka tämä toimii, jos luokkaan tulee joku toisesta koulusta ja onkin opiskellut ihan eri asioita? Vai onnistuuko tämä erityisesti juuri tilanteessa, jossa edetään yksilöllisesti?

Kuluneen vuoden aikana olen miettinyt todella paljon myös arviointia. Olen antanut oppilaiden uusia kokeitaan ja korjata tekstejään ja olen iloinen, että päätin tehdä näin. On hienoa, että oppilas haluaa tietää, mitä asioita hän ei kokeessa osannut ja opetella niitä enemmän onnistuakseen paremmin. Tai lisätä kirjallisuustutkielmaan puuttuvia kohtia, jotta se vastaisi paremmin tehtävänantoa. Väitän myös, että kokeiden ja muiden tuotosten numeerinen arviointi ei tuo minulle mitään sellaista tietoa, jota minulla ei oppilaistani jo olisi. Ja tämä mietityttää.

Näiden pohdintojen kanssa sukellan tulevaan kouluviikkoon. ITK:n kaltaisten innostavien tapahtumien lisäksi suuret oivallukset syntyvät kuitenkin usein arjessa.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Esimerkki runotaulusta
Äidinkielen opettajien epävirallisessa Facebook-ryhmässä heräsi jokin aika sitten keskustelu nuorten heikenneestä lukutaidosta. Huomio on varmasti arkipäivää ihan jokaiselle nuorten ja erilaisten tekstin kanssa työskenteleville. On uskomatonta, miten vaikeaa selkeästäkin tekstistä on poimia ydinajatuksia ja vaikka selittää luetun tekstin sisältö omin sanoin toiselle. Samalla tiedän ainakin omalta kohdaltani, että peili on käännettävä myös itseen. Ja jos ei henkilökohtaisesti juuri minuun, niin kaikkiin meihin, jotka noudatamme oppikirjojen sisältöjen varaan rakennettua opetussuunnitelmaa ja yritämme rynniä yläkoulussa läpi valtavan määrän sirpalaiseksi rakennettuja kokonaisuuksia.*

Joka kerta, kun päätän käyttää kunnolla aikaa jonkin asian opetteluun - myös tulokset ovat hyviä. Tämän ei luulisi olevan kovin vaikea yhtälö ihan maalaisjärjellä. Ja silti, suurin osa opetettavista asioista tulee porskutettua läpi ja sitten siirryttyä seuraavaan. Tänä vuonna olen kuitenkin yrittänyt aina välillä jarruttaa. Yksi onnistunut kokemus oli ysiluokkalaisten runoanalyysi, jossa yhteen tekstiin käytettiin kolmen viikon tunnit. Ja opittiin paljon runosta, mutta myös monesta muusta: Suomen historiasta, tekstin lukemisesta ja oman tekstin kirjoittamisesta. Samalla tuli tutuksi Office365:n käyttö sekä QR-koodien luominen ja lukeminen omalla puhelimella. Osa opetteli vielä Canvan käyttöä. Näin se meni:

Maaliskuun alussa kokosin (äikkäväen fb-ryhmän avustuksella) Spotify-soittolistan Kirjallisuus soi!, jonka kappaleet tavalla tai toisella liittyivät suomalaiseen kirjallisuuteen. Ysiluokkalaiset valitsivat listalta yksin tai parin kanssa yhden kappaleen, jonka tekstiin alkoivat syventyä. Ensin otettiin selvää, kuka runon oli kirjoittanut - Googlen ja opettajan avulla selvisi, oliko kirjoittaja itse suomalaisen kirjallisuuden merkkihenkilö vai viitattiinko tekstissä johonkin toiseen, suomalaiseen klassikkoteokseen. Teksti etsittiin kokonaisuudessaan netistä ja liitettiin osaksi omaa runoanalyysia. Sitten alkoi puurtaminen.

Opettajan johdolla käytiin läpi runoanalyysin perusasiat sekä runon kieleen liittyvää sanastoa. Oppilaat aloittivat teksteihin perehtymisen ja minä kiersin tunnit neuvomassa, ohjaamassa ja esittämässä kysymyksiä. Pikku hiljaa alkoi jokaisen runo aueta ja oma teksti muotoutua. Tuntien välillä lueskelin raakileita OneDrivesta ja jätin kommentteja ja lisäkysymyksiä teksteihin. Seuraavan tunnin työskentely oli helppo aloittaa etsimällä vastauksia näihin. Runon tekstin lisäksi otettiin selvää, millaisessa kulttuurisessa kontekstissa se oli syntynyt - ja opittiin siinä sivussa kirjallisuushistorian asioita. Osa ehti analyysinsa lisäksi tehdä luokan seinälle runotaulun, jossa oli lempikatkelma omasta runosta sekä QR-koodi, josta aukesi runo musiikkimuodossa. Tekstikatkelmaa sai muokata tutussa Wordissa tai kaikille ihan uudessa tuttavuudessa, Canvassa. Vaikka aikaa käytetiin paljon, kertaakaan kukaan ei valittanut, että "vieläkö tätäkin pitää jatkaa". Tai tehnyt tuntien aikana juurikaan muuta. Valmiit tuotokset olivat hyviä ja moni löysi tekstistä asioita, joita en olisi ysiluokkalaisen odottanut löytävän.

On siis tärkeää pysähtyä kunnolla asioiden äärelle. Samalla huomaa, kuinka oppiessaan yhtä, oppii samalla paljon muuta. Jo monen vuoden ajan olen haaveillut ajatuksesta, että tekisin jonkun kasiluokkani kanssa näytelmäprojektin, joka kestäisi koko vuoden. Tähän kokonaisuuteen liitettäisiin muut sisällöt: mediataitoja opittaisiin eri tavoin tiedottamalla ja mainostamalla tulevaa esitystä, sisältö tuotettaisiin itse vaikka oppilaiden mielipidekirjoitusten perusteella ja sen lajityyppi valittaisiin yhdessä, kun ensin olisi tutustuttu genreihin. Näytelmän henkilöinä voitaisiin pitää puheenvuoroja livenä ja joku halutessaan vaikka videoblogia. Äikän sisältöjen lisäksi ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot, päämäärätietoinen työskentely ja esiintymistaidot kehittyisivät. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Uskon, että se voisi toimia.

* Kritiikki tässä ei kohdistu oppikirjantekijöihin, vaan koko ajattelutapaan, jolla äidinkielen ja kirjallisuuden sisällöt on ainakin minun opettajuuteni ajan totuttu puskemaan läpi. Kaipaan äikkään lisää ilmiöpohjaisuutta ja asioiden kytkemistä suurempiin kokonaisuuksiin. Ehkä sitten "mihin tätäkin tarvitaan?" -kysymykset muuttuisivat harvinaisemmiksi.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ota haltuun!

Symbaloo-sivulle pääset tästä linkistä

Pääsiäislomalla aion toki vain olla, nautiskella perheen seurasta ja ulkoilla - mutta myös, aina tilaisuuden tullen, tutustua sovelluksiin, joista voisi olla töissä jotain iloa ja hyötyä. Yllä olevaan Symbaloo-linkkikuvaan olen kerännyt sovelluksia ja sivustoja, joita jo nyt käytän säännöllisesti, mutta myös paljon sellaisia, joita haluaisin oppia käyttämään. Mitkä sinulle ovat jo tuttuja?

Tuulet puhaltavat

Kasiluokkalaiset kauhunovelleja suunnittelemassa.
Edellisestä viestistä on kulunut puolitoista vuotta. Tuona aikana pulpetit lähtivät luokasta ja tulivat takaisin. Kunnes taas tänä keväänä lähtivät. Nyt olin ehtinyt pysähtyä miettimään, mitä luokan tilan uudelleen järjestely myös ihan käytännössä tarkoittaa. Ymmärsin, että ihan tyhjässä tilassa en ole vielä valmis opettamaan - joskin siitäkin minulla on jo kymmenen vuoden kokemus draamatunneilta ja vahva usko, että sekin ihan oikeasti toimisi myös yläkoulun äikässä.

Tällä hetkellä luokassa ei ole pulpetteja. Niiden tilalla on kaksi suurta pöytää - toisen ympärille mahtuu kuusi, toisen kahdeksan oppilasta. Pöytien lisäksi luokassa on sohva, jossa mahtuu istuskelemaan 6-8 oppilasta. Ja tilaa, sitä on nyt enemmän. Tilaa liikkua oppilaiden joukossa, tilaa tehdä toiminnallisia tehtäviä ja levittäytyä ryhmätyöskentelyyn. Työskentelyä rauhoittaa paljon, kun opettaja istuu saman pöydän ääressä auttaen pohdinnoissa ja keskusteiluissa. Sohvalle viereen istunut aikuinen on helpommin lähestyttävä kuin oman työpöytänsä takana ahertava opettaja.

Tunneilla tehdään paljon töitä yksin, kaksin ja pienissä ryhmissä. Varsinaista opettajajohtoista tekemistä on aiempaa vähemmän, vaikka sitäkin toki tarvitaan. Syksyllä kokeilin ensimmäisen kerran pidempää yksilöllisen oppimisen jaksoa Nina Rantapuun mediapaketista muovaamallani tehtävistöllä ja olin tosi iloinen huomatessani, että homma toimi. Todella iloinen olin myös siitä, että huomasin etten ollut ajatuksieni kanssa yksin. Että yhtäkkiä ympärilläni oli joukko opetustaan samalla tavalla kehittäviä fiksuja ja luovia kollegoja, joiden ideoista sai valtavasti uutta intoa omaan kehitystyöhön.

Tämä vuosi oli ensimmäinen, kun emme tilanneet enää oppikirjoja. Opetusblogi Sä osaat! toimii materiaalipankkina opettajille ja oppilaille, tehtäviä jokainen opettaja tehtailee tarpeen ja ryhmän mukaan. Meillä on käytössä myös suljettu sähköinen "materiaalivarasto", jossa on vino pino muokattavia tehtäviä ja raakilevaiheessa olevaa oppimateriaalia. TVT:n käyttö on luonteva osa omaa opetusta ja alun miltei kritiikitön innostus on vaihtunut - omasta mielestäni - kohtuulliseen ja pedagogisesti tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Käänteisen opetuksen (engl. flipped classroom) ajattelun mukaan tunnilla tehdään asioita, joissa oikeasti tarvitaan opettajan läsnäoloa ja henkilökohtaista ohjausta - kotihommiksi voidaan jättää valmistelutyöt. Monelle yläkoululaiselle läksyjen tekeminen on vain kaukainen muisto alakouluajoilta ja kotona tehtävän työn merkityksen korostaminen onkin tämänkaltaisessa työskentelyssä se tärkein ja eniten kärsivällisyyttä vaativa asia. Jos opettajan ajatuksena on, että oppilaat tekevät töitä ennen tuntia, on asiasta jaksettava pitää kiinni ja tarkistaa pitkämielisesti jokaisen oppilaan valmistelut. Nyt olen onneksi jo oppinut, että ennen pitkää työ kuitenkin tuottaa tulosta ja uudenlainen työtapa tulee tutuksi myös oppilaille.

PS. Sohvan saapuminen luokkaan osoittautui tärkeämmäksi asiaksi kuin kuvittelin - niin minulle kuin oppilaillekin. Itselleni viihtyisä työympäristö on inspiroiva ja miellyttävä, uudenlainen tila tuottaa uudelaisia ideoita. Oppilaille sohva edustaa jotain, mitä koulussa ei tavallisesti ole: mukavuutta, vapautta ja omaa tilaa. Sohvapaikoista jonotetaan ja niitä on kiva jaella palkinnoksi hyvin sujuneista hommista!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Siivouspäivä

On aina yhtä hienoa huomata olevansa rohkeiden ja ennakkoluulottomien työkavereiden keskellä. Sellaisten, jotka eivät hätkähdä huomatessaan, että kollega tyhjentää tiistaiaamun alkajaiseksi luokkaansa kalusteista ja ilmoittaa jättävänsä osan niistä yhteiselle käytävälle.

Pelkästä siivousinnosta luokan tyhjentäminen ei kuitenkaan kerro. Olen jo pitkään haaveillut luokkatilasta, joka olisi jotain muuta kuin perinteinen koulutila. Haluan luokan, jossa erilaiset opetusmenetelmät mahdollistuvat aiempaa paremmin. Tilan, jossa opettajalla ja oppilailla on mahdollisuus liikkua tilanteesta, opetusmenetelmästä ja paikasta toiseen ja muodostaa helposti erilaisia ryhmiä.

Tuosta tiistaista on kulunut viikko, jonka aikana olen oppinut monia asioita. Jälleen kerran huomaan, kuinka huolellinen suunnittelu on kaiken opetustyön kulmakivi. Kun luokka sinkoilee seinästä toiseen eikä tiedä, mitä tehdä ja miksi, syyllinen löytyy valitettavan usein opettajan peilistä. Uudet toimintatavat ilahduttavat useimpia oppilaita, mutta samalla opettajan täytyy selvästi kertoa, kuinka uudessa tilassa toimitaan ja mitä järjestelyllä haetaan.

Tyhjä tila mahdollistaa aivan toisella tavalla erilaisten toiminnallisten menetelmien käytön osana oppituntia. Tunti voidaan aloittaa fyysisellä tekemisellä, siirtyä välillä istumaan (osa muuten tykkää mieluummin seistä) ja kuuntelemaan ja taas kohta tarttua toisenlaiseen työhön.

Varovasti innostuneena siis jatkan kokeilua.