lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee

Esimerkki runotaulusta
Äidinkielen opettajien epävirallisessa Facebook-ryhmässä heräsi jokin aika sitten keskustelu nuorten heikenneestä lukutaidosta. Huomio on varmasti arkipäivää ihan jokaiselle nuorten ja erilaisten tekstin kanssa työskenteleville. On uskomatonta, miten vaikeaa selkeästäkin tekstistä on poimia ydinajatuksia ja vaikka selittää luetun tekstin sisältö omin sanoin toiselle. Samalla tiedän ainakin omalta kohdaltani, että peili on käännettävä myös itseen. Ja jos ei henkilökohtaisesti juuri minuun, niin kaikkiin meihin, jotka noudatamme oppikirjojen sisältöjen varaan rakennettua opetussuunnitelmaa ja yritämme rynniä yläkoulussa läpi valtavan määrän sirpalaiseksi rakennettuja kokonaisuuksia.*

Joka kerta, kun päätän käyttää kunnolla aikaa jonkin asian opetteluun - myös tulokset ovat hyviä. Tämän ei luulisi olevan kovin vaikea yhtälö ihan maalaisjärjellä. Ja silti, suurin osa opetettavista asioista tulee porskutettua läpi ja sitten siirryttyä seuraavaan. Tänä vuonna olen kuitenkin yrittänyt aina välillä jarruttaa. Yksi onnistunut kokemus oli ysiluokkalaisten runoanalyysi, jossa yhteen tekstiin käytettiin kolmen viikon tunnit. Ja opittiin paljon runosta, mutta myös monesta muusta: Suomen historiasta, tekstin lukemisesta ja oman tekstin kirjoittamisesta. Samalla tuli tutuksi Office365:n käyttö sekä QR-koodien luominen ja lukeminen omalla puhelimella. Osa opetteli vielä Canvan käyttöä. Näin se meni:

Maaliskuun alussa kokosin (äikkäväen fb-ryhmän avustuksella) Spotify-soittolistan Kirjallisuus soi!, jonka kappaleet tavalla tai toisella liittyivät suomalaiseen kirjallisuuteen. Ysiluokkalaiset valitsivat listalta yksin tai parin kanssa yhden kappaleen, jonka tekstiin alkoivat syventyä. Ensin otettiin selvää, kuka runon oli kirjoittanut - Googlen ja opettajan avulla selvisi, oliko kirjoittaja itse suomalaisen kirjallisuuden merkkihenkilö vai viitattiinko tekstissä johonkin toiseen, suomalaiseen klassikkoteokseen. Teksti etsittiin kokonaisuudessaan netistä ja liitettiin osaksi omaa runoanalyysia. Sitten alkoi puurtaminen.

Opettajan johdolla käytiin läpi runoanalyysin perusasiat sekä runon kieleen liittyvää sanastoa. Oppilaat aloittivat teksteihin perehtymisen ja minä kiersin tunnit neuvomassa, ohjaamassa ja esittämässä kysymyksiä. Pikku hiljaa alkoi jokaisen runo aueta ja oma teksti muotoutua. Tuntien välillä lueskelin raakileita OneDrivesta ja jätin kommentteja ja lisäkysymyksiä teksteihin. Seuraavan tunnin työskentely oli helppo aloittaa etsimällä vastauksia näihin. Runon tekstin lisäksi otettiin selvää, millaisessa kulttuurisessa kontekstissa se oli syntynyt - ja opittiin siinä sivussa kirjallisuushistorian asioita. Osa ehti analyysinsa lisäksi tehdä luokan seinälle runotaulun, jossa oli lempikatkelma omasta runosta sekä QR-koodi, josta aukesi runo musiikkimuodossa. Tekstikatkelmaa sai muokata tutussa Wordissa tai kaikille ihan uudessa tuttavuudessa, Canvassa. Vaikka aikaa käytetiin paljon, kertaakaan kukaan ei valittanut, että "vieläkö tätäkin pitää jatkaa". Tai tehnyt tuntien aikana juurikaan muuta. Valmiit tuotokset olivat hyviä ja moni löysi tekstistä asioita, joita en olisi ysiluokkalaisen odottanut löytävän.

On siis tärkeää pysähtyä kunnolla asioiden äärelle. Samalla huomaa, kuinka oppiessaan yhtä, oppii samalla paljon muuta. Jo monen vuoden ajan olen haaveillut ajatuksesta, että tekisin jonkun kasiluokkani kanssa näytelmäprojektin, joka kestäisi koko vuoden. Tähän kokonaisuuteen liitettäisiin muut sisällöt: mediataitoja opittaisiin eri tavoin tiedottamalla ja mainostamalla tulevaa esitystä, sisältö tuotettaisiin itse vaikka oppilaiden mielipidekirjoitusten perusteella ja sen lajityyppi valittaisiin yhdessä, kun ensin olisi tutustuttu genreihin. Näytelmän henkilöinä voitaisiin pitää puheenvuoroja livenä ja joku halutessaan vaikka videoblogia. Äikän sisältöjen lisäksi ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot, päämäärätietoinen työskentely ja esiintymistaidot kehittyisivät. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Uskon, että se voisi toimia.

* Kritiikki tässä ei kohdistu oppikirjantekijöihin, vaan koko ajattelutapaan, jolla äidinkielen ja kirjallisuuden sisällöt on ainakin minun opettajuuteni ajan totuttu puskemaan läpi. Kaipaan äikkään lisää ilmiöpohjaisuutta ja asioiden kytkemistä suurempiin kokonaisuuksiin. Ehkä sitten "mihin tätäkin tarvitaan?" -kysymykset muuttuisivat harvinaisemmiksi.

2 kommenttia:

  1. Juuri näin. Oppimisen tutkimus on tiennyt jo kauan, että eniten oppimiseen vaikuttaa juuri time on task, opetteluun ja harjoitteluun käytetty aika. Sitä on vaikea tai mahdoton korvata, vaikka olisi kuinka tehokkaat menetelmät käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silti aika on juuri se, mikä tuntuu olevan vaikeimmin saavutettavissa. Pitäisi luottaa siihen, että yhden asian kunnollinen harjoittelu opettaa samalla monta muutakin juttua.

      Poista